Maria's työnohjaus ja terapia

Työniloa - keveämpää oloa - surun jakamista - lisää lempeä parisuhteeseen!


Kuka olen?


TYÖNOHJAUSTA, LYHYTTERAPIAA VAI PARISUHDEOHJAUSTA?

Mitä niistä voisin tarjota Sinulle?


Työnohjaaja

Olen Maria Koukkari, uunituore työnohjaaja. Opiskelin Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskuksen koulutuksessa kaksivuotisen ohjaustutkinnon, josta valmistuin joulukuussa 2022.

Työnohjaajana voin auttaa Sinua mm. työn tekemiseen, työpaikan vuorovaikutussuhteisiin ja omaan persoonaasi liittyvissä kysymyksissä. Teen työnohjausta yksilöiden ja ryhmien kanssa. Työnohjaus voi parantaa työmotivaatiota ja työssäjaksamista. 

Työnohjaus ei ole terapiaa, mutta se voi sisältää terapian kaltaisia elementtejä.

Pitkä urani seurakuntien palveluksessa on antanut minulle mahdollisuuden tehdä töitä kaikenikäisten ihmisten kanssa. Myös elämän haastavat muutostilanteet ja surun kanssa työskentely on tullut itselleni tutuksi ja merkitykselliseksi.

Työssä uupuminen voi pakottaa miettimään koko elämän arvot uusiksi. "Haluanko tai jaksanko tehdä tätä työtä eläkkeelle jäämiseen asti?" "Onko jotain sellaista, mitä voisin tehdä toisin, jotta jaksaisin työssäni paremmin?"

Työttömäksi jäämisen tai työttömyyden pitkittymisen jälkeen työelämän pohja joudutaan joskus rakentamaan kokonaan uudella tavalla. 

Monenlaiset kysymykset voivat painaa "selkärepussa". Millaiset työelämän kysymykset sinulla on tänään mielessäsi? Voisinko olla sinulle hyödyksi juuri sinun kysymyksissäsi?


Lyhytterapeutti

Lyhytterapia on keskusteluapua, jota voit saada ilman lääkärin lähetettä. Siitä ei tehdä Kantakirjauksia. 

Ratkaisukeskeisenä lyhytterapeuttina voin auttaa Sinua erilaisissa ongelmatilanteissa, jotka saattavat liittyä esim. ihmisuhteisiin, stressiin, erosta selviytymiseen, vanhemmuuteen tai läheisen menetykseen. 

Terapiaprosessin pituus määräytyy Sinun tarpeidesi mukaan. Joskus yksikin käyntikerta riittää, jos saat siitä riittävästi apua. Terapeutin ja asiakkaan välistä yhteistyösuhdetta pidetään kaikkein olennaisimpana vaikuttavana tekijänä. Kun asiakkaani kokee minut turvallisena keskustelukumppanina, hän uskaltaa käsitellä vaikeampiakin aiheita. Turvallisuuden kokemus syntyy antamalla aikaa tutustumiseen ja yhteyden luomiseen. 

Oma kokemukseni on, että useimmat asiakkaani käyvät vastaanotollani ainakin 3-10 kertaa. 


PARISUHDEOHJAAJA

Ihana mahdollisuus kohdata rakastuneita pareja on tarjoutunut minulle aiemmassa työssäni, kun sain vihkiä heidät kirkossa, kotona, juhlatilassa tai luonnon helmassa heidän valintansa mukaan. Joskus yhteistyömme jatkui ristiäisten merkeissä. 

Parisuhde on parhaimmillaan ilon ja voimavarojen lähde sekä turvasatama, johon voi palata, kun elämässä myrskyää. Mutta entä sitten, kun yhteiselämä ei aina sujukaan? Milloin kannattaa lähteä ammattilaisen vastaanotolle? Melestäni ei kannata odottaa niin pitkälle, että ero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta.

Parisuhdeohjaajana voin auttaa Sinua ja kumppaniasi kaikessa rauhassa pysähtymään niiden tilanteiden äärelle, jotka toistuvasti aiheuttavat riitaa, loukkaantumista ja pahaa mieltä. 

Työskentelytapaani kuuluu, että tapaan mielelläni kumppanit ainakin yhden kerran erikseen. Olet tervetullut vastaanotolleni yksin tai yhdessä kumppanisi kanssa. 


Lyhytterapeuttisessa keskustelussa voimme yhdessä katsoa elämässäsi  tapahtuneita erilaisia menetyksiä, surua ja kipeitä kokemuksia hieman etäämmältä. Tämä voi helpottaa oloasi ja parantaa jaksamistasi ja elämänlaatuasi.

Ratkaisukeskeisessä keskustelussa voimme löytää toisinaan "pinnan alle" hukkuneet voimavarasi  uudelleen käyttöön. 

Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuus voi näyttää valoisammalta. Joskus tämä muutos kaipaa rinnalla kulkijaa. 

Voisinko minä olla sinulle sellainen keskustelukumppani, jonka kanssa haluaisit etsiä uusia valoisampia elämänpolkuja?

Puhumme siitä, mikä on juuri sinulle tärkeää ja merkityksellistä. Voimme tavata kasvokkain, keskustella puhelimessa tai turvallisella doxy.me videoyhteydellä.


Vastaanottoni:

* maanantaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin Ala-Malmilla, osoitteessa Ormusrinne 2, Malmin juna-aseman ja linja-autovarikon läheisyydessä. 

Parkkipaikkoja on käytettävissä kiinteistön läheisyydessä. 

Yhteystiedot

 

Lämpimästi tervetuloa!

 

          Maria